Tietoa meistä

Kotijuustolan ovat perustaneet vuonna 1993 nykyisten yrittäjien Kimmon ja Jonin vanhemmat, Sisko ja Aarre Pitkänen. Idea juustolasta syntyi 1990-luvun alussa, kun alettiin puhua maitokiintiöistä. Koivulan makiaa juustokeittoa keitettiin aluksi Siskon äidiltä saadulla reseptillä koulun padassa. Siitä sitten syntyi Koivulan kotijuustola ja idea valmistaa perinteistä juustokeittoa myyntiin. Onnistuneen koemarkkinoinnin jälkeen Sisko ja Aarre uskalsivat investoida ja rakentaa vuonna 1993 oman navetan yhteyteen juustolan. Laajennuksien myötä vuosina 2005 ja  2013 on saatu lisää tilaa toiminnan pyörittämiseen. Vuonna 2014 valmistui juustolan kylkeen pieni tilamyymälä, joka palvelee tilalta suoraan ostavia asiakkaita.

Tilan toista tuotetta, ternimaidosta valmistettua uunijuustoa on valmistettu vuodesta 1993 saakka.

Vuoden 2011 lopussa otettiin monien asiakkaiden pyynnöstä tuotantoon vielä kolmas tuote, Koivulan käsittelemätön lehmän maito. Suuren suosion saaneena tuote on jäänyt näin ollen pysyvänä Koivulan tuoteperheen valikoimaan.

Neljäs tuote pakastettu ternimaito otettiin valikoimaan vuonna 2016.